”Muistan sen kerran lapsuudesta, kun kaikki kylän lapset olivat kokoontuneet uuden liukumäen ympärille keskelle kylää. Kaikki halusivat laskea sitä ja pieni Sonni-Simo pujahtikin ensimmäisenä torniin. Hän elvisteli kaikille, että saa olla ensimmäinen joka laskee mäen alas ja hyppäsi jalat edellä mäkeen.Ongelmana vaan oli, että Simon villahaalarit ei luistaneet liukumäessä yhtään ja Simo jäi siihen keskelle mäkeä tönöttämään. Kaikki lapset nauraa räkättivät Simolle ja siitä suivaantuneena Simo päätti, että kukaan muukaan ei sitten laske mäkeä, jos hän ei voi ja ampua täräytti aivan hirmuisat hernerokkaripulit siihen liukumäkeen. Sen jälkeen koko mäki oli aivan paskassa ja Simo lähti tyytyväisenä tallustelemaan kotia päin. Niin että on se Simo sillä lailla aina ollut aika hankala.”
-Simon lapsuudenystävä

Jätä kommentti