Kakka väärässä paikassa yhä yleisempi ongelma Loimaalla

Loimaan kahvihuonekeskusteluja on viime päivinä hallinnut yksi polttava puheenaihe: Kuka kakkasi Tyynen pyykkivuorolla pesukoneeseen?

Viime aikoina kakka on löytänyt tiensä mitä erikoisempiin paikkoihin, kaupan pakastealtaasta viimeisimpänä pyykinpesukoneeseen. Kirkonkylällä asusteleva Tyyne oli pyykkivuorollaan laittanut valkopesun pyörimään ja mennyt asuntoonsa valmistelemaan illallista, ainoastaan kohdatakseen syvän järkytyksen palatessaan purkamaan koneellistaan. Koneessa odotti märkä, pahalta haiseva ja ruskeaksi värjäytynyt pyykkimöykky.

Loimaan poliisijohtaja Bärtil Smörgåstler kommentoi lehdistölle, että tekotapa viittaa jo aiemmissa tutkimuksissa esiin nousseeseen henkilöön, mutta ponnisteluista huolimatta epäiltyä ei ole vielä tavoitettu kuulusteluihin. Lohdutukseksi Tyynelle Smörgåstler valisti, että ruskea on kevään trendiväri, joten ei tapahtuneesta tule liikaa harmistua.

”Ruskea on tänä keväänä kovassa huudossa, joten Tyynellä ei pitäisi olla tässä mitään valittamista.”

– Bärtil Smörgåstler

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑