Metsä-Einari uhoaa: ”Puolangalla alkaa koirien homotusviikot!”

Tuoreimpien tietojen mukaan mäyräkasvattaja Metsä-Einari on antanut itsestään elonmerkkejä teippaamalla viestin valionäätänsä Helmutin kylkeen. Poliisin mukaan Einari kertoo viestissään aikovansa näyttää viidelle puolankalaiselle koiralle kyrpää siinä toivossa, että saisi lopulta koko Puolangan koirapopulaation käännytettyä homoiksi.

Taikauskopuolueen edustajat ovat ehtineet jo tuomita mahdolliset homokoirat helvettiin ja vaatineet hallituksen hajoittamista sekä uusia vaaleja. Taikauskopuolueen mukaan koirista saattaa tulla homoja, mikäli he näkevät Einarin paljaan peniksen.

Loimaan poliisijohtaja Bärtil Smörgåstler suivaantui asiasta ja kävi vetämässä taikauskopuolueen jäseniä yksitellen turpaan.

Aion näyttää koiralle kyrvän.

-Metsä-Einari viestissään

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑