Espoon Kivenlahdessa majaileva Valto on lähestynyt meitä tuoreella analyysillään suklaan hinnasta. Valto on käyttänyt useita edistyneitä kvantitatiivisia menetelmiä ja tutkinut Fazerin Sinisen hintoja lentokenttien ja laivojen Tax Free -myymälöissä. Kuukausien tutkimustyön tuloksena Valto on päätynyt siihen lopputulokseen, että suklaalevy on liian kallis eikä hän halua ostaa suklaata kyseisistä myymälöistä. Hän kuitenkin sanoi ostavansa levyn aina matkustaessaan, sillä hänen suosimissaan matkakohteissa hiekkaa on joka paikassa ja hän keskittyykin lähinnä suklaan syömiseen ja hotellin henkilökunnalle suomeksi ölisemiseen. Tukeakseen kvantitatiivisilla menetelmillä saatuja tuloksia Valto on myös haastatellut Tjäreborgilla työskentelevää matkaopasta aiheesta. Matkaopas ei Valton mukaan syö suklaata ja näin voidaankin päätellä tämän selvästi korreloivan suklaan korkean hinnan kanssa.
Jumalauta minä aion lähteä yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä. Eihän tämä ole ihmisen työtä kuunnella kaiken maailman hullujen höpinöitä suklaasta
-Tjäreborgilla työskentelevä matkaopas
Valto kertoi meille ostavansa suklaansa mieluiten Kivenlahden R-Kioskilta. Kaikki R-Kioskin myyjät tuntevat Valton nimeltä ja hän pääsee joskus kioskiin asioimaan ennen virallista aukioloaikaa, kunhan hän vain jaksaa rynkyttää liikkeen ovea tarpeeksi kovaa henkilökunnan jo ollessa paikalla. Valto sujauttaa ostetun suklaalevyn Anttilan muovikassiin, mutta ei suostu paljastamaan meille muovikassin muuta sisältöä.
Hnngh..Hnnnngh…Hnnggh….Hngggghh
–Kivenlahtelainen Valto rynkyttämässä kioskin ovea

Jätä kommentti