Seuraa talouden viimeisimpiä tapahtumia ja ilmiöitä Länsimuna Talous -osion avulla. Ensimmäisessä talousjutussa kerromme analyysin osakeyhtiössä työskentelevästä Unkka Matikaisesta.
Unkka veti käteen kokouksen aikana.
Sori, voinko käydä vetämässä käteen?
Unkka M.
Myös muissa yrityksissä harkitaan parhaillaan käteenveto-kulttuurin tuomista työelämään.
”Työntekijöille hankitaan nykyisin pienpanimo-oluita, ilmakiekkoa ja muuta. Kannustamme työntekijöitämme vetämään työaikana käteen. Se on täysin ilmainen työsuhde-etu. Työntekijöiden tehokkuus nousee, kun osa työajasta käytetään runkkuhommissa”, osakeyhtiön tiedotteessa kerrotaan.
Huh, onpas pitkä palaveriputki tässä. Otetaan 5 minuutin tekninen runkkutauko ennen kvartaalipalaveria.
Unkka M.
”Itse olen vetänyt käteen kohta 30 vuotta ja voin suositella sitä aivan kaikille. Eilenkin suosittelin sitä odottaessani bussia”, Unkka kertoo.
Ilmiö on jo havaittu pörssissäkin. Sijoittajat ovat alkaneet laskea P/WC eli price to toilets suhdelukua.
”Price to toilets -lukema kertoo yrityksen markkina-arvon jaettuna vessakoppien määrällä yrityksen tiloissa. Vessojen määrä ei ole ideaali tietenkään, mutta toimii proxynä käteenvetopisteiden määrälle yrityksessä. Taitavimmat analyytikot laskevat mahdolliset runkkupaikat pääkonttorin pohjapiirroksen perusteella”, Unkka kertoo.
Myös tuolla verhojen takana voi luultavasti runkata.
Analyytikko

Jätä kommentti