Kansanedustaja Hullu-Hapulinen ehdottaa, että mursua voitaisiin fistata.
”Mursun fistaamisesta voisi saada Suomen turismille vetonaulan. Myös kotimaan matkailu saattaisi piristyä jos Suomessa olisi mahdollista fistata mursua”, Hullu-Hapulinen perustelee.
”En ole vielä kysynyt onko mursu kiinnostunut järjestelystä, mutta tässä olisi mahdollista antaa osuus tuotoista mursulle. Olen ajatellut, että mursu voisi omistaa perustettavasta Walrus Fisting Tourism Oy:stä esimerkiksi 25 prosenttia. Se on mielestäni ihan hyvä ns. sweat equity”, Hullu-Hapulinen jatkaa.
Tämä saattaa olla ainut tilaisuus fistata mursua Suomessa.
Hullu-Hapulinen
Hullu-Hapulinen kertoi yllättäen myös asiaan liittymättä osaavansa laskea vain viiteenkymmeneen.
Neljäkymmentäkahdeksan, neljäkymmentäyhdeksän, viisikymmentä. Seuraavaa en sitten tiedä enää! Se on minulle vielä arvoitus.
Hullu-Hapulinen

Jätä kommentti