Salainen Juuston Nussijoiden Seura avaa ensimmäistä kertaa toimintaansa julkisesti

Rakki Rantanen juustonsa kanssa (Rakki Rantasen kotialbumi)

Pääsimme tutustumaan Juuston Nussijoiden Seuran, JNS, salaiseen toimintaan. JNS on aikaisemmin pitänyt ovensa visusti kiinni ulkopuolisilta, mutta päätti avata ovensa poikkeuksellisesti toimituksellemme.

Ulkopuolisen korvin juuston nussiminen kuulostaa alkuun hurjalta. Miksi kukaan nussisi juustoa?

”Meihin kohdistuu paljon ennakkoluuloja, koska nussimme niitä [juustoja], mutta tosiasiassa olemme aivan normaalia väkeä. Itse työskentelen päivisin asentajana ja aviossakin on oltu vaimon kanssa jo kymmenen vuotta, mutta satun vain rakastamaan roquefortia. Itse satuin kerran helmikuussa huomaamaan juustot uudella tavalla stockan juustotiskin ohi kävellessäni”, JNS:n perustajajäsen Heimo Käse kertoo.

”Kiinnostuin alkuun ihan tavallisesta brie-juustosta, mutta nykyisin yöpöydän laatikostani löytyy myös kypsytetympiä juustoja. Oikeastaan koko repertuaari löytyy: pecorinoa, parmesania, camembertiä. Kerran nussin kutsuilla jopa fondue-kattilaa”, Heimo Käse selittää.

”Viimeistä tosin en suosittele – poltin pallini ja vaimonikin siitä jo valitti, että nyt on tämä juustoharrastus mennyt liian pitkälle”, Heimo Käse naurahtaa.

Heimo Käsen tapaan moni JNS:n jäsen on kiinnostunut toiminnasta juuri kaupan juustotiskillä.

”Näitä kaikkia juustoja olen nussinut”, vasta aloittanut jäsen Simeon kertoo valokuvaajalle.

Kysytään puheenjohtajalta miksi juustoa sitten nussitaan?

”Juuston nussiminen on itse asiassa jo tuhansia vuosia vanha perinne, joka sai alkunsa jo Japanin perustajan keisari Jimmun aikana 600 eaa. Ninigi-no-Mikoton pojanpoika Jimmu ymmärsi, että juustoa voi hyvin nussia ennen kuin sen syö”, puheenjohtaja Rakki Mankunen perustelee.

Kerran nussin jopa fondue-kattilaa.

Heimo Käse

”Juuston nussimisessa parasta on se, että lyhyessä ajassa voi nussia paljon erilaisia juustoja”, tuore jäsen Simeon kertoo.

Nussittua juustoa (Heimo Käsen kotialbumi)

”Jonkun oltterin nyt voi ottaa yhdeksikin illaksi viereen, mutta kyllä juustonkin kanssa suhde paranee, kun se on pidempi.”

Rakki Rantanen, JNS puheenjohtaja
JNS seuran vuosikokouksen tunnelmia (JNS)

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑