Metsä-Einari vaikeuksissa viranomaisen kanssa

Metsä-Einarin näätätarha pihasaunassa ei ollut säädösten mukainen, sillä Einari käytti sitä edelleen myös peseytymiseen. Einari onnistui kuitenkin pakenemaan poliisin ratsiaa. Poliisit löysivät Einarin valionäätä Helmuttiin teipatun viestin jonka sisältö oli poliiseja kohtaan kovin loukkaava. HAHAHAHHA TÄMÄN KYLÄN POLIISIT EIVÄT ONNISTU PIDÄTTÄMÄÄN EDES PASKAA. -Metsä-Einarin jättämä viesti

Ähtärissä törvähti jälleen

Ähtärissä on taas tänä yönä kuultu pimeästä epäilyttävä törvähdys. Ähtärin nimismies Hermanni on tavoitettu tutkimassa asiaa. Lähitalojen asukkaat ovat antaneet ristiriitaisia lausuntoja törvähdyksestä. Törvähdystä on samaan aikaan väitetty mm. hyvin perinteiseksi, neoklassiseksi ja avant-gardemaiseksi. Nimismiehellä on itselläänkin oma näkemys asiasta. Luulen sen olleen ennemminkin ns. rokokoo-törvähdys. -Hermanni, nimismies

Sonni-Simoa epäillään veropetoksesta

Valtion WC-tarkastusvirasto epäilee Loimaalaisen lähikaupan WC-tiloihin linnoittautunutta Sonni-Simoa veropetoksesta. Kyseisen WC-tilan piiritystilanne on jatkunut jo neljä viikkoa. Epäily veropetoksesta lähti, kun Simo ei suostunut päästämään valtion WC-tarkastajia sisään WC-tiloihin seuraamaan Simon puuhasteluja. Sonni-Simo on antanut asiasta ikkunan kautta eriävän mielipiteen. Haluan vain ratkoa ristikoita rauhassa. -Sonni-Simo

Ihmiset kapinoivat ulosteveron monimutkaisuutta vastaan

Juuri hyväksytty ulostevero aiheuttaa närää kansalaisissa. Kansalaiset kapinoivat erityisesti veron monimutkaisuutta vastaan. Minulla oli hirveä ripuli ostoskeskuksessa, mutta jouduin täyttämään verolomakkeen ennen kuin pääsin ripuloimaan. -Nimettömänä pysyttelevä mies pahanhajuisissa housuissa WC-tarkastusviranomaisen mukaan veronmäärän laskeminen on todella helppoa ja sen osaisi lapsikin. WC-tarkastaja Arvi Röpelinen antoi meille yksityiskohtaisen listan siitä miten ulostevero tulee laskea. Tarkastuta paskasi... Continue Reading →

Sonni-Simo ehkä valmis tulemaan pois vessasta

Loimaalaisen lähikaupan wc-tiloihin linnoittautunut Sonni-Simo on ilmaissut aikomuksensa ehkä tulla vessasta pois lähiaikoina. Simo oli tänään iltapäivällä esittänyt turhautuneisuutensa saamaansa ristikkolehteen. Kuka vittu muka on Kiinan keisari, viisi kirjainta? Mähän pyysin helpon ristikkolehden, tää kolmen pallon vihko on aivan perseestä! -Sonni-Simo Simo vihjasi, että aikoo ehkä lähiaikoina lähteä, sillä hänellä on kotonaan lemmikkituoli, joka kaipaa ruokkimista.

Loimaalla hiplattiin paskaa vahingossa

Käsityöläinen Terttu Törö-Tintti järkyttyi eilen kauppareissullaan, kun pahaa-aavistamaton Törö-Tintti työnsi kätensä tahtomattaan paskaan lähikaupassaan Loimaalla. "Menin kauppaan hakemaan pakasteseitä kalasoppaa varten. Kun otin pakettia altaasta, se lipesi kädestäni, koska oli aivan märän paskan peitossa! En pitänyt siitä", kertasi järkyttynyt naisasiakas. Loimaan poliisijohtaja Bärtil Smörgåstler kertoo rikospaikkatutkimuksissa selvinneen, että pakastealtaasta löytynyt märkä uloste ei ollut ihmisperäistä. "Näyttää... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑