Paskaepäily Nurmeksessa on paljastunut astujan omaksi paskaksi

Palle Manner on kierrellyt kaupungilla esittelemässä kengänpohjaansa ja siinä olevaa paskaa silminnähden helpottuneena. ”Älä hätäile. Tämä on vain mun omaa paskaa”, Palle Manner kertoi hämmentyneelle perheenäidille kassajonossa ja osoitti kädessään olevan kengän pohjaa. Astuminen sattui omassa vessassani. Selvitimme kaikki vessassani käyneet ja saimme poissuljettua koirat.-Palle Manner

Kova linja Keuruulla: vuosittaiset Keuruun Koirapäivät peruutettu!

Keuruun pormestari Jaakko Hyppönen on päättänyt peruuttaa Keuruulla vuosittain järjestettävät Koirapäivät paskaanastumisvaaran vuoksi. Keuruun kiperään tilanteeseen on nyt palkattu ulkopuolista apuvoimaa. ”Palkkasimme asiantuntijaksi Instagramista tutun fitness-bloggari Maija Dunning-Krugerin. Maijalla on sertifikaatti kusenjuomisesta sekä yli 4000 seuraajaa, joten hän varmasti tietää koiranpaskasta”, Jaakko Hyppönen kertoo. Maija on tuoreimpien tietojen mukaan ohjeistanut keuruulaiset juomaan kusta. Juokaa kusta.-Maija... Continue Reading →

Myös Loimaalla on astuttu paskaan

Loimaalaisen Paavo Mäkelän kerrotaan astuneen paskaan lenkkipolulla. Paavo epäilee naapurinsa keuruulaisten vieraiden paskattaneensa koiraansa hänen lenkkimaastoonsa. Loimaalla ensimmäiset polkupyörät on laitettu myyntiin lähikaupan ilmoitustaululle. Mustosten perheessä oli viime viikolla aivan keuruulaisten näköisiä ihmisiä kylässä.-Paavo Mäkelä

Keuruun-tilanne. Länsimuna seuraa hetki hetkeltä.

Tiistai klo 9:07: Keuruulainen Topi Munukka on rikkonut liikkumiskieltoa ja käynyt paskattamassa koiraansa tahallaan marketin parkkipaikalla. Tiistai klo 9:10: Keuruun pormestari Jaakko Hyppönen tuli tutkimaan asiaa ja astui paskaan kokeeksi. Kyllä se oli paskaa!-Jaakko Hyppönen parkkipaikalla paskaa kengässään

Kirjeitä Paskalle – osa 14

Siberius Paska oli 80-luvulla suosittu rocktähti Vantaankoskella. Keetu kirjoittaa Paskalle edelleen fanikirjeitä. Keetu asui Paskan naapurissa, mutta postitti silti kirjeet.Keetu julkaisi kirjeet kirjana 2003, nimeltään Paska naapurina. Kirjeissä käsitellään toisinaan aikakautensa politiikkaa, toisinaan Keetun perseessä olevaa luomea. Julkaisemme ajatushautomomme äänitorven kautta nämä kirjeet. Ne ovat osa vantaankoskelaista kulttuuriperintöä. Tässä: ”Heippis, herra Paska! Kuuntelin koko eilisen... Continue Reading →

Luomuahtaamisestako Suomen seuraava vientihitti?

Suomen Kiviahtaajateollisuus, SUK, on julkaissut lehdessään artikkelin luomuahtauksen mahdollisuuksista Suomessa. Luomuahtauksessa ahtaaja ei tungekaan perseeseensä perinteikkäitä graniittilohkareita, kiillegneissiä tai muita metamorfisia kivilajeja. Luomuahtauksessa käytetään kivettynyttä paskaa, koproliittia. Käyttämällä kivettynyttä paskaa ahtausprosessissa, laatumme on noussut kuuden sigman laatutasolle. Työmiehemmekin ovat innoissaan uudesta kokeilusta. He kertovat, että koproliittia käyttäessä tuntuu siltä kuin kivi tulisi takaisin kotiin. Ero... Continue Reading →

Hirvien peniksiä tutkinut Joni on vaihtamassa alaa!

Useampaan kertaan heikkoa työllistymistään valittanut Joni on päättänyt lopettaa hirvien penisten tutkimisen. Maassamme on yksinkertaisesti, niin tulehtunut ilmapiiri, että hirvien penisten tutkimiseen ei löydy enää työpaikkoja. Olen edelleen pöyristynyt, että julkiselta puolelta ei löytynyt minulle työpaikkaa, jossa olisin voinut rauhassa tuijotella peniksiä päivät pitkät. -Joni, Ex-penistutkija, luokka: hirvet Joni kertoo aikovansa opiskella uutta alaa, voidakseen... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑