Paskaepäily Nurmeksessa on paljastunut astujan omaksi paskaksi

Palle Manner on kierrellyt kaupungilla esittelemässä kengänpohjaansa ja siinä olevaa paskaa silminnähden helpottuneena. ”Älä hätäile. Tämä on vain mun omaa paskaa”, Palle Manner kertoi hämmentyneelle perheenäidille kassajonossa ja osoitti kädessään olevan kengän pohjaa. Astuminen sattui omassa vessassani. Selvitimme kaikki vessassani käyneet ja saimme poissuljettua koirat.-Palle Manner

Nurmeksessa on havaittu ensimmäinen paskaanastuminen

Nurmeslainen Palle Manner on astunut jonkin eläimen paskaan. Palle on parhaillaan poliisilaitoksella haistattamassa paskaa kengänpohjastaan. Ei ole varmuutta onko kyseessä koiran tekemä paska. Muulla paskalla ei ole niin väliä. Haisee erehdyttävän paljon paskalle kyllä - en osaa sanoa lajista - pyydän deputyä haistamaan kunhan saapuu työvuoroon.-Poliisipäällikkö, Nurmes

Keuruulla jonotetaan ilmoittelemaan lähikaupan pihalla – satoja polkupyöriä myymättä!

Keuruu klo 20:20: Lähikaupan omistajan päätös sulkea kauppapaikka on saanut sankat joukot paniikissa polkupyöräänsä myymään tulleita ihmisiä jäämään kaupan parkkipaikalle odottamaan kaupan avautumista. Ostin tämän maastopyörän viime viikolla 990 eurolla pojalleni. Tulin myymään sitä, kun kuulin että tällaisesta maastopyörästä ei saa täällä enää kuin murto-osan takaisin.-Keuruulainen pyöränomistaja Kauppapaikan ollessa suljettuna, pyöränomistajat käyvät parhaillaan kauppaa keksimillään... Continue Reading →

Lähikaupan ilmoittelu keskeytetty Keuruulla

Romahdus keuruulaisten polkupyörien hinnoissa on saanut keuruulaiset laittamaan myynti-ilmoituksia paniikinomaisesti paikallisen lähikaupan ilmoitustaululle. Tavoitimme lähikaupan omistajan kommentoimaan tapausta tuoreeltaan. Ai kommenttia? Joo siis painukaa kaikki vittuun noiden polkupyörienne kanssa.-Keuruulainen lähikauppias

Kova linja Keuruulla: vuosittaiset Keuruun Koirapäivät peruutettu!

Keuruun pormestari Jaakko Hyppönen on päättänyt peruuttaa Keuruulla vuosittain järjestettävät Koirapäivät paskaanastumisvaaran vuoksi. Keuruun kiperään tilanteeseen on nyt palkattu ulkopuolista apuvoimaa. ”Palkkasimme asiantuntijaksi Instagramista tutun fitness-bloggari Maija Dunning-Krugerin. Maijalla on sertifikaatti kusenjuomisesta sekä yli 4000 seuraajaa, joten hän varmasti tietää koiranpaskasta”, Jaakko Hyppönen kertoo. Maija on tuoreimpien tietojen mukaan ohjeistanut keuruulaiset juomaan kusta. Juokaa kusta.-Maija... Continue Reading →

Myös Loimaalla on astuttu paskaan

Loimaalaisen Paavo Mäkelän kerrotaan astuneen paskaan lenkkipolulla. Paavo epäilee naapurinsa keuruulaisten vieraiden paskattaneensa koiraansa hänen lenkkimaastoonsa. Loimaalla ensimmäiset polkupyörät on laitettu myyntiin lähikaupan ilmoitustaululle. Mustosten perheessä oli viime viikolla aivan keuruulaisten näköisiä ihmisiä kylässä.-Paavo Mäkelä

Keuruun ilmoitustaulun kautta pyörivän polkupyöräkaupan myyntihinnoissa pahin romahdus sitten 1970-luvun

14-vuotias Jimi on yrittänyt myydä polkupyöräänsä jo kaksi päivää. Jimi on joutunut laskemaan polkupyöränsä hintaa myynti-ilmoituksessaan jo 12 euroa. Tiistaina klo 9:37 useat keuruulaiset riensivät viemään myynti-ilmoituksia polkupyöristään. ”Nyt saa vielä omansa takaisin”, 5 eurolla pyöräänsä kaupitteleva Usko Kunttu kertoo. Useat kauppaan pyöräilleet keuruulaiset ovat joutuneet palaamaan kotiin jalan pyöränsä myytyään ja astuneet koiranpaskaan matkalla.... Continue Reading →

Keuruun-tilanne. Länsimuna seuraa hetki hetkeltä.

Tiistai klo 9:07: Keuruulainen Topi Munukka on rikkonut liikkumiskieltoa ja käynyt paskattamassa koiraansa tahallaan marketin parkkipaikalla. Tiistai klo 9:10: Keuruun pormestari Jaakko Hyppönen tuli tutkimaan asiaa ja astui paskaan kokeeksi. Kyllä se oli paskaa!-Jaakko Hyppönen parkkipaikalla paskaa kengässään

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑